Olipas viikonloppu. Uusia ylioppilaita hienoissa valkeissa hatuissaan siellä sun täällä. Ilma suorastaan tärisi nuoruuden voimaa ja elämänjanoa. Vaikka useimmat näistä nuoruutensa innossa sinkoilevista uroista ja neidoista eivät tiedäkään mitä vertaus laitumelle päästetyistä vasikoista kuvaakaan, niin sitä se oli. Hurjaa riemua. Hurjaa iloa. Hurjaa halua elää.
Mutta ei se hurja halu elää ja kokea ole vain näiden joka suuntaan sinkoilevien aikuisten alkujen yksinoikeus. Hei, me muutaman vuosikymmenen edellä olevat tunnemme edelleen niin. Meillä on hiukan enemmän elettyä takana, mutta hurja halu elää on edelleen tallessa. Me vain ilmaisemme ja toteutamme sen vähän toisin kuin nämä hattarapäät valkeissa hatuissaan.
Kävin mielenkiintoisen keskustelun parin viehättävän nuoren naisen kanssa yo-juhlissa. Ensin he kovasti hämmästelivät sitä, että tuonkin ikäinen ihminen vielä käyttää lantiofarkkuja ja on feississä. Muutaman vähän juhlajuomasta värittyneen hetken jälkeen ikäero oli jo kaventunut, ja siinä me tytöt jo vaihdettiin mielipiteitä meikkivoiteista ja parin tunnetun maailmantähdeksi luokiteltavan uroon takaosasta. Ilmassa oli hurjaa hauskuutta ilman ikärajoja.
Toisissa juhlissa sain viettää hetken elämää jo kunnioitettavan määrän nähneiden arvokkaiden naisten kanssa. Heidän muistoissaan sain hetken ajan kokea sota-ajan tunnelmia, hurjaa halua selviytyä, hurjaa halua uhmata vaaroja. Nyt näiden upeiden naisten ulkokuori on ehkä hauras, mutta elämänmakuiset muistot ovat edelleen vahvoina läsnä ja osa heidän historiaansa. Heidän elämänsä on ollut väkevästi elettyä jo tähän asti.
Meidän pitäisi selkeästi harrastaa enemmän elämän hurjuutta. Sellaista rajatonta, mutkatonta, ja ilolla valeltua. Vähän uhmakastakin, vähän heittäytyvääkin. Aika hurjaa juttu tämä elämä, eikö totta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti