Muistatko, koska viimeksi tuntui siltä, että sydän vallan pakahtuu? Minulla se oli viisi minuuttia sitten. Se on huikea tunne - sekoitus iloa, riemua ja onnea, ja tyytyväisyyttä. Pakahtuminen on aivan ihan tunne, jos sen vain sallii.
Jos aiheutin sinulle otsan rypistystä, koska viimeistä pakahtumista on vaikea muistaa, niin mietitäänpä hetki mitä se pakahtuminen vaatii. Tuleeko pakahtuminen siitä, että on voittanut lotossa, tai löytänyt kultakaivoksen, tai kehittänyt seuraavan maailmanmarkkinat valloittavan tuoteidean, tai joku etäinen sukulainen on juuri määrännyt sinulle testamentissaan kesämökin merenrannalta. Näistäkö sydämesi pakahtuisi, vanha rintalihas nyrjähtäisi kerrassaan vinoon?
No, mikä jottei, toteat. Olisihan niissä kaikissa syytä pomppia riemusta ja pakahtua riemusta. Tottakai. Hienoa onnenpotkuja kaikki tyynni. Mutta niitä ei aivan usein kohdalle osu. Useimmille meistä ei yksikään niistä toteudu koskaan. Voimme vain niistä haaveilla. Hyvä niinkin - ja se on sallittua.
Lasken kuuluvani tuohon viimeiseen joukkoon, enkä turhista onnenpotkuista pahemmin haaveile. Jos osuvat kohdalle, niin kiva, mutta en aio niiden ohjailla elämäni onnenmäärää tai pakahtumisia edes haaveissani. Olen erikoistunut pieniin pakahtumisiin ja niiden sallimiseen. Ja niitähän riittää.
Naapurin rouvan tuomat synttärikukat pöydällä. Juniorin keittämän iltakahvin nauttiminen sohvalla. Ystävän lämmin sana ja ajatus vaikka tekstarilla. Ulkona kukkivan sireenin tuoksu ilta-auringossa. Oman lapsen nukahtamisen katselu.
Ja sydän ei kerta kaikkiaan ole pysyä paikoillaan.
Pakahtuminen on aivan ihanaa. Monta kertaa päivässä. Suosittelen.
maanantai 30. toukokuuta 2011
maanantai 23. toukokuuta 2011
Joustavasti säätäen
Ihminen on sitten hieno keksintö. Siinä on aivan äärettömän upeita toimintoja, hienosäätöjä, ominaisuuksia, ja sitten se (toisinaan) pystyy myös kehittymään, kun se hoksaa itsessään piilevät voimavarat.
Ihminen on myös sillä tavalla hieno keksintö, että se on aina uniikki tuotos. Ei ole samanlaista eikä samanlaista tule. En usko, että kloonikaan on koskaan samanlainen kuin edeltänyt geeniperimänsä. Ihminen on ominaisuuksiltaan aina sidottu omaan aikakauteensa, olosuhteisiinsa. Syystä me olemme erilaisia ja käyttäydymme suhteessa toisiimme myös aina eri tavoin.
Ihminen on myös sillä tavalla hieno keksintö, että se on aina uniikki tuotos. Ei ole samanlaista eikä samanlaista tule. En usko, että kloonikaan on koskaan samanlainen kuin edeltänyt geeniperimänsä. Ihminen on ominaisuuksiltaan aina sidottu omaan aikakauteensa, olosuhteisiinsa. Syystä me olemme erilaisia ja käyttäydymme suhteessa toisiimme myös aina eri tavoin.
Toisinaan ja aika useinkin tämä aiheuttaa myös ristiriitoja, hankalia tilanteita, ärtymyksiä, kiukunpuuskia, yllätyksiä, hätääntymyksiä ja niihin kaikkiin liittyviä tunteita. Sillä niitä ihmisellä riittää. Niitä TUNTEITA. Ja tunteet ovat nekin hyviä, kunhan osaisimme ne aina oikein viestiä ja myös toistemme tunteita kuunnella.
Tällä puolella tähän upeaan keksintöön, siis ihmiseen, olisi voinut aikojen saatossa tulla vähän enemmän laadullista kehitystä. Siis niiden tunteiden hallintaan ja myös toistemme tunteiden kuuntelemiseen. Tuntuu, että sillä puolella me olemme vielä jossain selkärangattomien ja kolmivarpaisten kehityskaaren välimaastossa. Niin paljon turhaa tuskaa joudumme tuntemaan ja myös aiheutamme toisillemme.
Tällä puolella tähän upeaan keksintöön, siis ihmiseen, olisi voinut aikojen saatossa tulla vähän enemmän laadullista kehitystä. Siis niiden tunteiden hallintaan ja myös toistemme tunteiden kuuntelemiseen. Tuntuu, että sillä puolella me olemme vielä jossain selkärangattomien ja kolmivarpaisten kehityskaaren välimaastossa. Niin paljon turhaa tuskaa joudumme tuntemaan ja myös aiheutamme toisillemme.
Ehdotankin ihmis-keksintöön seuraavaksi laatukehitysprojektiksi tunteiden viestimisen ja toistemme kuuntelemisen oppimisen. Kyllä me tähän samaan kylään mahdumme. Kunhan vain joustavasti yhdessä säädämme. Eikö?
torstai 19. toukokuuta 2011
Teeskentele tauti pois
Se alkaa sillä pienellä tukkoisuudella, kutituksella kurkussa, kylmänväreillä ja yleisellä surkeudella. Ei siis mitään vaarallista, vaan tavallista pientä keväflunssaa. Nyt on jo juotu ämpäritolkulla kuumaa lääkkeellä terästettyä juomaa, hiihdetty ympäri huushollia villasukat jalassa, löysissä pyjamissa ja ihmetelty, että mitäs tässä pitäisi tehdä. Komento pitäisi olla siis "sänkyyn mars ja lepoa kolme päivää".
Tälle idealle useimmat meistä vain hymähtävät, elleivät jopa naura. Kuka sitä nyt flunssan takia sänkyyn menisi ja ainakaan kolmeksi päiväksi. Kuka sitä ehtisi tai voisi olla töistä poissa noin pienen syyn takia?
Lääkkeitä on apteekkien itsepalveluhyllyt sentään turvoksiin asti täynnä. Astut vain sisälle, niin päällehyökkäävän ystävällinen apteekki-ihminen myy sinulle tropit seuraaviksi 15 vuodeksi.
Unohda siis terveeseen järjenkäyttöön perustuva käytös (siis sänkyyn mars) ja pumppaa itsesi sen sijaan täyteen erilaisista öljy- ja kalkkijalosteista + väriaineista tehtyjä lääkevalmisteita ja jatka kuten ennen. Pieni flunssa kuumeineen ei ole kuin hidaste. Haitta se on vasta kun se tulehdus menee jälkitautina sydänlihakseen. Mutta eihän niin minulle voi käydä, eihän?
Menen sänkyyn. Hyvää yötä.
Tälle idealle useimmat meistä vain hymähtävät, elleivät jopa naura. Kuka sitä nyt flunssan takia sänkyyn menisi ja ainakaan kolmeksi päiväksi. Kuka sitä ehtisi tai voisi olla töistä poissa noin pienen syyn takia?
Lääkkeitä on apteekkien itsepalveluhyllyt sentään turvoksiin asti täynnä. Astut vain sisälle, niin päällehyökkäävän ystävällinen apteekki-ihminen myy sinulle tropit seuraaviksi 15 vuodeksi.
Unohda siis terveeseen järjenkäyttöön perustuva käytös (siis sänkyyn mars) ja pumppaa itsesi sen sijaan täyteen erilaisista öljy- ja kalkkijalosteista + väriaineista tehtyjä lääkevalmisteita ja jatka kuten ennen. Pieni flunssa kuumeineen ei ole kuin hidaste. Haitta se on vasta kun se tulehdus menee jälkitautina sydänlihakseen. Mutta eihän niin minulle voi käydä, eihän?
Menen sänkyyn. Hyvää yötä.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Tuhansien suklaapatukoiden hymy
Varhainen aamuherätys ajoi sohvalle normaalia aiemmin. Läppäri syliin, kuppi teetä ja elämän tarkkailua virtuaalisesti. Mitähän maailmalla olisi tarjota tänään?
Facebookissa mutkan kautta tuttu oli julkaissut amerikkalaisen elämänohjausgurun (lifeguru?) Ron Gutmannin ajatuksia hymyilemisestä. (http://bit.ly/lr8fXq). Kokemus oli vähintäänkin hämmentävä. Guru Ron esitti epäselvällä englannillaan ulkoa opetellun, hätäisesti puhutun esityksen supervoimien ja hymyn yhteydestä. Jopa siitä, että jos olet baseballpelaaja ja olit hymyillyt lehtikuvissa enemmän, elit pidempään. Lisäksi Ron oli huomannut kuinka vauvat hymyilevät jo kohdussa, ja sitten synnyttyään unissaan, jne. Lisäksi sivilisaation ulkopuolella eläneen kannibaaliheimonkin jäsenet hymyilivät runsaasti (?). Tieteellisen todistusaineiston määrä ja laatu on uskomaton. Itse asiassa lapset ovat kaikkein vahvimpia hymyn hyödyntäjiä tehden kyseistä aktiviteettia 400 kertaa päivässä. Wau! Enpä olisi osannut kuvitella sellaista.
TED-kanavalla Ron Gutman on uskomaton ilmiö. Hymy-filmi on vain yksi näistä amerikkalaiselle yleisölle tuotetuista sisäisen kasvun "opetusfilmeistä". Todistelu on niin löyhällä pohjalla, että pelottaa vastaanottajakunnan kyky hahmottaa mitään vaativampaa mistään muustakaan. Sponsoreita kaverilla kuitenkin on: Siemens, Goldman&Sachs, jne. Jään miettimään mitä he tavoittelevat saatavalta julkisuudelta?
Tiesitkö, että hymy voi tuottaa yhtä paljon aivotoimintaa kuin 2000 suklaapatukkaa. Jaa-a, kumman sitä nyt sitten valitsisi?
Facebookissa mutkan kautta tuttu oli julkaissut amerikkalaisen elämänohjausgurun (lifeguru?) Ron Gutmannin ajatuksia hymyilemisestä. (http://bit.ly/lr8fXq). Kokemus oli vähintäänkin hämmentävä. Guru Ron esitti epäselvällä englannillaan ulkoa opetellun, hätäisesti puhutun esityksen supervoimien ja hymyn yhteydestä. Jopa siitä, että jos olet baseballpelaaja ja olit hymyillyt lehtikuvissa enemmän, elit pidempään. Lisäksi Ron oli huomannut kuinka vauvat hymyilevät jo kohdussa, ja sitten synnyttyään unissaan, jne. Lisäksi sivilisaation ulkopuolella eläneen kannibaaliheimonkin jäsenet hymyilivät runsaasti (?). Tieteellisen todistusaineiston määrä ja laatu on uskomaton. Itse asiassa lapset ovat kaikkein vahvimpia hymyn hyödyntäjiä tehden kyseistä aktiviteettia 400 kertaa päivässä. Wau! Enpä olisi osannut kuvitella sellaista.
TED-kanavalla Ron Gutman on uskomaton ilmiö. Hymy-filmi on vain yksi näistä amerikkalaiselle yleisölle tuotetuista sisäisen kasvun "opetusfilmeistä". Todistelu on niin löyhällä pohjalla, että pelottaa vastaanottajakunnan kyky hahmottaa mitään vaativampaa mistään muustakaan. Sponsoreita kaverilla kuitenkin on: Siemens, Goldman&Sachs, jne. Jään miettimään mitä he tavoittelevat saatavalta julkisuudelta?
Tiesitkö, että hymy voi tuottaa yhtä paljon aivotoimintaa kuin 2000 suklaapatukkaa. Jaa-a, kumman sitä nyt sitten valitsisi?
Viikonlopusta toiseen
Elämän syklit ovat toisinaan merkillisiä. Joskus ne seuraavat tasaista tappavaa tahtia viikosta toiseen, arjesta pyhään, pyhästä arkeen. Viikot eivät oikein erotu edes toisistaan. Päivien touhu on lähes samanlaista kunnes koittaa viikonloppu. Huhuh. Ihanaa. Pieni tauko. Levähdys ja helpotus.
Näin yleensä. Normielämässä. Toisten ihmisten elämässä.
Mutta sitten ovat erikseen vanhemmat, joiden elämässä on ilmiö nimeltä junnu-urheilu. Elämä rytmittyykin pitkälle treeneihin, kisoihin, talkoisiin ja jatkuvaan välinevarustelun kierteeseen. Miten ihmeessä tähän rumbaan oikein jouduinkaan?
No, ensin tuli hankittua lapsia (sic), ja sitten ne kasvoivat, ja sitten tunsin pistoksen sielussani, että jälkikasvun tasapainoisen kehityksen turvaksi on kokeiltava kaikenlaisia harrastuksia, ja sitten huomasin muuttuneeni junnu-urheilijan vanhemmaksi. Nyt elämääni hallitsevat kolme K:ta: Kannustus, Kuljetus ja Kustannus velvoitteet. Ja se junnu.
Mutta mitäpä ei rakkaudesta jälkikasvuunsa tekisi? Me vanhemmat olemme luultavasti maailman höynäytetyimpiä kuluttajia, ja niin helppo kohderyhmä kaikenlaisille "nämä nyt on pakko hankkia" markkinointiviesteille. Ja lompakko laulaa yksinäistä lauluaan aina kassalle asti. "Miljoona, miljoona, miljoona tarvetta..."
No joo. Mutta kaiken valittamisenkin ja voivottelun keskellä en vaihtaisi päivääkään enkä hetkeäkään pois. On saanut viettää aikaa yhdessä jälkikasvunsa kanssa ja saanut runsaasti yhteisiä muistoja. Niitä vain ei kaupasta pysty ostamaan. Ei junnu eikä vanhempi.
Näin yleensä. Normielämässä. Toisten ihmisten elämässä.
Mutta sitten ovat erikseen vanhemmat, joiden elämässä on ilmiö nimeltä junnu-urheilu. Elämä rytmittyykin pitkälle treeneihin, kisoihin, talkoisiin ja jatkuvaan välinevarustelun kierteeseen. Miten ihmeessä tähän rumbaan oikein jouduinkaan?
No, ensin tuli hankittua lapsia (sic), ja sitten ne kasvoivat, ja sitten tunsin pistoksen sielussani, että jälkikasvun tasapainoisen kehityksen turvaksi on kokeiltava kaikenlaisia harrastuksia, ja sitten huomasin muuttuneeni junnu-urheilijan vanhemmaksi. Nyt elämääni hallitsevat kolme K:ta: Kannustus, Kuljetus ja Kustannus velvoitteet. Ja se junnu.
Mutta mitäpä ei rakkaudesta jälkikasvuunsa tekisi? Me vanhemmat olemme luultavasti maailman höynäytetyimpiä kuluttajia, ja niin helppo kohderyhmä kaikenlaisille "nämä nyt on pakko hankkia" markkinointiviesteille. Ja lompakko laulaa yksinäistä lauluaan aina kassalle asti. "Miljoona, miljoona, miljoona tarvetta..."
No joo. Mutta kaiken valittamisenkin ja voivottelun keskellä en vaihtaisi päivääkään enkä hetkeäkään pois. On saanut viettää aikaa yhdessä jälkikasvunsa kanssa ja saanut runsaasti yhteisiä muistoja. Niitä vain ei kaupasta pysty ostamaan. Ei junnu eikä vanhempi.
tiistai 10. toukokuuta 2011
Tervetuloa sohvalle!
Kun päivä taittuu iltaan, on minun aika istahtaa sohvalle ja käydä läpi kaikkea sitä mitä päivän aikana on tapahtunut. Hetki on minulle lähes pyhä, koska silloin olen hetken aivan itsekseni. Ei silti eivätkö kaikki elämässäni pyörivät ihmiset ja heidän seuransa olisi minulle tärkeitä, mutta arvostan heitä sitäkin enemmän kun saan välillä myös etäisyyttä. Sohvalla se onnistuu.
Aina ei sohva ole yksi ja sama, jolta elämää tarkkailen. Toisinaan en saa edes oikeaa sohvaa alleni, vaan on mentävä pään sisällä kuvitellulle sohvalle. Se on itse asiassa aika hauska pieni retki, koska saan kuvitella sohvani niinkuin haluan ihan värisävyjä ja tekstiilipintoja myöten. Joskus ylvään muhkea ja upottava nahkaunelma, toisinaan siro ja kevyt rokokoo-soffa. Sohva on ihan mielitilasta kiinni. Sohva on mielentila.
Toivotan siis muutkin tervetulleiksi mukaan sohvatarinoideni pariin. Jorisen ja kirjoittelen mitä mieleeni tulee päivästäni, elämästäni, ihmisten kanssa kohtaamisista, havainnoistani, ja sohvastakin riippuen. Kaikkia nämä eivät varmasti kiinnosta, mutta jos tunnet sielunsympatiaa kanssani, tule mukaan sohvalle keskustelemaan asioista kanssani.
Aina ei sohva ole yksi ja sama, jolta elämää tarkkailen. Toisinaan en saa edes oikeaa sohvaa alleni, vaan on mentävä pään sisällä kuvitellulle sohvalle. Se on itse asiassa aika hauska pieni retki, koska saan kuvitella sohvani niinkuin haluan ihan värisävyjä ja tekstiilipintoja myöten. Joskus ylvään muhkea ja upottava nahkaunelma, toisinaan siro ja kevyt rokokoo-soffa. Sohva on ihan mielitilasta kiinni. Sohva on mielentila.
Toivotan siis muutkin tervetulleiksi mukaan sohvatarinoideni pariin. Jorisen ja kirjoittelen mitä mieleeni tulee päivästäni, elämästäni, ihmisten kanssa kohtaamisista, havainnoistani, ja sohvastakin riippuen. Kaikkia nämä eivät varmasti kiinnosta, mutta jos tunnet sielunsympatiaa kanssani, tule mukaan sohvalle keskustelemaan asioista kanssani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)